tutkaaja
Minulle läheisin juttu ovat prosessit, keskeneräisyys ja päällekkäisyys. Mikään ei koskaan ole valmista, uusia asioita tapahtuu ennen kuin edellisiä on mitenkään vakuumoitu, ja ne edelliset jo kieputtautuvat uusista seuraaviin. Kasvullisuus/muutos, tila ja aika, uudet paikat tai uudet näkökulmat vanhoihin tuttuihin, tai asia-avaruudesta tupsahtavat epätodennäköiset, mutta täysin toisiinsa istuvat yhteydet. Tykkään olla ulkona ja tehdä taidetta ulkona. Sisä- ja ulkotilan rajat kiehtovat, rajatilat yleensä ovat koti. Pimeän ja valon hämärä, metsän reuna. Plussaa: erinomainen epävarmuuden ja keskeneräisyyden sieto, miinusta: lennonjohtoa tarvitaan kontekstin, aikataulun tai yhteistyötahon muodossa.
Opiskelen HAMKin Rakennetun ympäristön koulutusohjelmassa kaikkea mikä liittyy ihmisvaikutteisiin alueisiin ja kasvillisuuteen/luontoon ja siihen ihmisten vaikutukseen talojen ulkopuolella. Olen muistellut lämmöllä pusikkoon maastoutettua tiipiitä Lanu-puistossa ja virkattuja hämähäkinseittejä Kirkkopuistossa ja myrkytettyjä nurmikuvioita Sahanpuistossa. Olen ihmisvaikuttanut yhteisöntaiteilijana lastenkodissa ja psykiatrislla osastolla ja hiukan nuuskinut näiden vaikutusten muotoja taide-ja musiikkiterapiaa opiskelemalla.
Ärsyynnyn totunnaisuuksien, helppouden tai taloudellisuuden perusteella tehdyistä tyhmistä hassutteluista mitä tulee vaikkapa ympäristö- ja hyvinvointiasioihin. Aina kustannustehokkain tai fiksuin toimintatapa ei ole se mitä ensin ajattelisi. Suunnaton skeptisyys ”aikuisten maailman” pelisääntöjä kohtaan puhkesi kukkaan lukioiässä, ja voi hyvin. Koska turha räkyttäminen ei johda kuin pahaan mieleen kaikille, haluaisin päästä kokeilemaan ja kehittämään vaihtoehtoisia malleja hoitaa arjen askareita ihmis- ja luontokontekstissa yli ammattirajojen. Ehkä jopa tehdä taidetta juuri niin.
Tällä hetkellä pop, eli lisää tietoa tarvitaan: laiduneläimet, ihminen eläimenä, luonto-kaupunki-jaon muuttuminen seuraavan sadan vuoden aikana. Neulominen ja matematiikka hankalina kiintoisina asioina kaikki-menee-ihan-hyvin-asenteen oppimisessa. Virtaavat vedet (etenkin pienet) vesiltä käsin, jopa kaupungissa ihan mielettömiä tutkimusmatkakohteita!
Minna